
Mikrobit työssään
Biologinen kasvinsuojelu hyödyntää luonnon omia keinoja kasvitautien ja tuholaisten torjunnassa. Se perustuu luonnon tasapainoon eli siihen, että kaikella elävällä on luonnossa ikioma paikkansa, biologinen lokeronsa. Biologisessa kasvinsuojelussa taudit voitetaan niiden omien luontaisten vihollisten, luonnosta eristettyjen mikrobien avulla.
Lähtökohtana ennaltaehkäisevä torjunta
Kasvualustaan lisätyt hyötymikrobit asuttavat kasvien juuriston ja valtaavat oman alansa ennen kuin taudinaiheuttajat ehtivät paikalle. Biologinen torjunta on ennaltaehkäisevää ja siksi käsittelyt on aloitettava jo ennen tautiongelmien ilmenemistä. Sen lisäksi, että mikrobit torjuvat kasvitaudinaiheuttajia, ne lisäävät kasvualustan biologista aktiivisuutta. Sitä kautta ne edistävät kasvien hyvinvointia ja vastustuskykyä.
Hyviin tuloksiin oikealla viljelytekniikalla
Onnistunut biologinen torjunta edellyttää kokonaisvaltaisesti hallittua viljelyä. Kasvitautien torjunnassa hyvä viljelyhygienia yhdistettynä biologiseen torjuntaan mahdollistaa onnistuneen lopputuloksen. Oikealla viljelytekniikalla luodaan edellytykset hyötymikrobien tehokkaalle toiminnalle ja estetään kasvitautien leviäminen.
Sulje vastausPuhtaampia elintarvikkeita
Kuluttajat ja viranomaiset vaativat elintarvikkeilta yhä suurempaa puhtautta. Puhtaudesta ja ympäristöystävällisestä viljelystä onkin tullut viljelijöille kilpailuvaltti. Biologiset kasvinsuojeluaineet antavat mahdollisuuden puhtaampaan, mutta silti tehokkaaseen viljelyyn. Ne eivät jätä ympäristöön tai kasveihin haitallisia jäämiä, eivätkä ne horjuta ekologista tasapainoa.
Kannattavampaa kasvinsuojelua
Tehokas kasvintuotanto ja ympäristöystävällisyys eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään. Verderan biologiset kasvinsuojelutuotteet parantavat kasvien elinvoimaisuutta ja tuottavuutta luonnon omilla menetelmillä. Niiden avulla saavutetaan pitkäaikainen suoja kasvitauteja vastaan ja vauhditetaan kasvua ympäristöä rasittamatta.
Turvalliset ja ympäristöystävälliset tuotteet
Verderan biologisia kasvinsuojelutuotteita on helppoa ja turvallista käyttää. Ne eivät aiheuta vaaraa käyttäjälle tai ympäristölle. Lisäksi niitä voidaan turvallisesti käyttää yhdessä muiden torjuntaeliöiden kanssa. Biologisten kasvinsuojeluaineiden käyttö ei johda vastustuskykyisten taudinaiheuttajakantojen muodostumiseen, mikä usein on vaarana kemiallista torjuntaa käytettäessä. Biologiset tuotteet eivät jätä jäämiä kasvustoon, eikä siten varoaikaa käsittelyn ja sadonkorjuun välillä tarvita.
Sulje vastaus